Perheiden Taiteiden Yö 2013

Perheiden Taiteiden Yö 15.8.2013 klo17-20

 

Perheiden Taiteiden yö järjestettiin jo kuudetta kertaa. Tänä vuonna Perhetalo Heideken muuttui Fantasia maailmaksi. Heidekenillä liikkuu peikkoja, haltioita ja muita fantasiamaailman hahmoja. Pienempi väki osallistui Turun Suzukikoulun muskariin, tutustui Turun vapaa-aikatoimen leikkiteatteriin ja tasapainoili  temppuradalla. Isommille lapsille ilta tarjosi ajan kirjatohtorille, osallistumisen sirkuskoulun temppurataan ja mahdollisuuden kollaasitaideteoksen tekemiseen.

Illan aikana tehtiin Petri Ikosen johdolla yhteisötaideteoksen tekemiseen muovailuvahasta, kuunneltiin Four Tunes sellokvartetin soittoa, ihasteltiin Turun Lasten ja Nuorten kuvataidekoulun taidenäyttelyä, katsottiin Turun Jyryn Cefinan ja Lahjan tyttöjen Avenan huikeita voimistelunäytöksiä, kuunneltiin Trubaduuri Ilkka Viitasen esitystä ja tanssittiin Bogolon tahtiin. Monipuoliset kädentaitopajat houkuttelivat myös tekijöitään. Sissäntuloaulan koristelusta vastasi Eliisa Palmu-Torikka.

 


Tapahtuman järjestävät MLL:n Varsinais-Suomen piiri, Turun Lasten ja Nuorten Kuvataidekoulu, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry, Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala ja Yhden Vanhemman Perheiden liitto/Turun seudun yksinhuoltajat yhteistyössä lukuisten paikallisten toimijoiden kanssa.