Erilaisia taidepajoja riitti kaiken ikäisille
Tritam Truong Vietnamilainen tanssiesitys toi vauhtia iltaan
Turun Suzukikoulun muskait olivat suosittuja
Perheiden Taiteiden yössä voi tapahtua yllättäviä asioita

Perheiden Taiteiden Yö 2012

Matkustan ympäri maailmaa

 

Viidennen kerran järjestetty Perheiden Taiteiden Yö kokosi yhteen lähes 650 reissaamisesta innostunutta lapsiperhettä. Totuttuun tapaan maksuton tapahtuma tarjosi monipuolisen mahdollisuuden osallistua erilaiseen mukavaan puuhaan.

Lavalla esiintynyt Länsiafrikkalainen Bogolo –djemberumpuorkesteri sai erityistä kiitosta yleisöltä. Iloisen energinen ryhmä sai koko Samppalinnan mäen keinumaan rytmien tahdissa. Turun Suzukikoulun musiikkikuvaelman pienet artistit valloittivat kuulijoiden sydämen. Lähes nonstoppina käynnissä olleet muskarit olivat myös innostavia.

Teemapajoissa tehtiin kädentaitoja laidasta laitaan: eri maiden lippuja, origameja, bumerangeja, taulujen maalausta. Paljon kaunista katsottavaa oli Turun lasten ja nuorten kuvataidekoulun taidenäyttelyssä. Bogolo –orkesterin rumpupaja sekä Koekaniini Koposen kokeellinen kokemuskeskus keräsivät innokkaita osallistujia. Liikettä niveliin saatiin mm. pelaamalla amerikkalaista jalkapalloa. Vastapainoksi saattoi rentoutua sadutuksen merkeissä tai kirjoittamalla kirjeen lapselle maailman toiselle puolelle.

Perheiden Taiteiden yön Facebook –sivujen tykkääjien kesken arvottiin Tallink Siljan risteilylahjakortin, jonka voitti Heidi Ojanen Kaarinasta.

________________________________________________________________________________

Tapahtuman järjestivät MLL:n Varsinais-Suomen piiri, Turun Lasten ja Nuorten Kuvataidekoulu, Nuorten Ystävät, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry, Turun kaupunki (Seikkis ja Liikuntapalvelukeskus) ja Yhden Vanhemman Perheiden liitto/Turun seudun yksinhuoltajat yhteistyössä Tallink Siljan, Kansalaisfoorumin ja monien paikallisten toimijoiden kanssa.

 

Mukana Perheiden Taiteiden yössä
Kansalaisfoorumi tukee monikulttuurista tapahtumaa